Jäsentarina: PAJA

Paja on kolmen korumuotoilijan työhuoneen yhteydessä toimiva putiikki, täynnä mitä ihanimpia koruja ja värikkäitä asusteita. Kävin haastattelemassa korumuotoilijoita Elli Hukkaa ja Anne Kokkosta.

 

Tyylikäs, moderni ja hauska Paja, Eerikinkatu 18

Korumuotoilijat Elli ja Anne ovat tutustuneet Karjaalla, Västra Nylands folkhögskola –nimisessä opinahjossa. Opiston tarjoama mahdollisuus suunnitella koruja herätti oitis Ellin mielenkiinnon. Annella puolestaan oli aina ollut vahva ajatus tekstiilipuolesta. ”Sehän se hassua onkin, etten ollut aikaisemmin kiinnostunut koruista. Opistolla pääsin ensi kertaa työstämään metallia ja se veikin täysin mennessään. Välillä innostuttiin niin, että nukuttiin opiston hopeapajalla viikonloput” Anne nauraa.

 

Elli ja Anne päätyivät molemmat Lahteen korumuotoilija-linjalle. Kun TAIK :in maisteriopinnot starttasivat vuonna 2009, perusti Elli jo oman yrityksensä. Opiskelun ohelle limitetty yrittäjyys oli hyvin luonteva ratkaisu. ”Sen ansiosta oli matala kynnys jatkaa täysipäiväisenä yrittäjänä valmistumisen jälkeen” Elli sanoo ja tähdentää, ettei hän voisi nyt kuvitellakaan yhtäkkiä alkavansa yrittäjäksi. ”Se, että meitä on tässä useampi, on myös tärkeä voimavara. En ehkä yksin lähtisi perustamaan omaa kauppaa” hän lisää.

 

Vapaus tehdä omaa juttua

Tieto vapaudesta ja oma päätäntävalta on Ellin ja Annen mukaan parasta yrittäjyydessä. ”Tavallaan minusta tuli yrittäjä siitä pakosta, etten halua antaa luovaa panostani kenenkään muun käyttöön” Elli kiteyttää. ”Toki nautin yrittäjyydestä, vaikka se onkin pakollista.” Tyttöjen mukaan Suomessa ole juuri vaihtoehtoja luovan alan tekijöille, yrittäjyys on tie jolle moni valitsemattaan ajautuu. Kova intohimo omaa alaa ja ammattia kohtaan on kuitenkin kaiken keskiössä.

 

Yrittäjyyden varjopuolena on tietenkin taloudellinen epävarmuus. ”Omaan yrittäjyyteensä suhtautuu myös aina väheksyvästi, vaikka tekee paljon töitä. En ole vieläkään oppinut arvostamaan kaikkea sitä aikaa, jonka käytän työhöni.” Anne tunnustaa. Luova prosessi pitää sisällään monenlaisia käänteitä. Matkan varrella eksyy välillä polulta ja pitää palata takaisin siihen, mistä on aloittanut. ”Luovaa prosessia ei voikaan koskaan laskea työtunteina” Anne tähdentää. Niin kuin monilla yrittäjillä, työn käsite ylipäänsä hämärtyy helposti. ”Olen vasta ihan viime aikoina oppinut aamulla kotoa lähtiessäni sanomaan, että menen töihin” Elli nauraa.

 

Uutta luomassa

Inspiraatiota Elli ja Anne ammentavat molemmat arjen pienistä oivalluksista. Annen töissä näkyy vahvasti graafisuus ja pelkistetty muotokieli. Elliä kiehtovat ensisijaisesti värit, vaikka se hänen mukaansa koetaankin vanhanaikaisena lähtökohtana muotoilun alalla. Myös materiaalit ja niiden kierrätys ovat Ellin inspiraation lähteenä. ”Haluan tehdä taidetta jostakin sellaisesta, joka on tullut tiensä päähän jonakin muuna” Elli kertoo ja hänen käsissään moni tavara muuttaakin muotonsa joksikin ihan muuksi. Elli ja Anne seuraavat aktiivisesti muotoilun trendejä. Lehdet, blogit ja kirpputorit ovat erinomaisia inspiraation lähteitä. Eritoten ulkomaan matkoilla kirpputorien koluaminen kuuluu aina asiaan. Elli näkee myös ympäröivän luonnon suurena innoittajana omassa luomistyössään.

 

Mukana toiminnassa

Ellillä ja Annella oli aikaisemmin työhuone Kalliossa. Siirtyminen keskustan alueelle oli itsestään selvää kun he muuton yhteydessä avasivat puodin työhuoneen yhteyteen. Anne pitää tärkeänä sitä, että alan tekijöitä aktiivisesti kerätään yhteen. ”Design District Helsinkiin kuulumisesta on ehdottomasti hyötyä. Meille valuu kartan myötä asiakkaita ja ylipäänsä tuntuu, että omat yrityksetkin otetaan vakavammin, kun on mukana Design Districtissä. Hienoa, että tähän kuulumalla saadaan kaikki kollektiivista arvostusta” Elli sanoo.

 

Lahjavinkki

Pajassa toteutetaan mitä ihanimpia tilaustöitä. Asiakkaiden omaperäiset ideat muovautuvat naisten käsissä uniikeiksi koruiksi. ”Olemme helposti lähestyttäviä designereita, rohkeasti sisälle vaan” Anne ja Elli nauravat.

 

Teksti ja kuva: Anni Honkaharju