Ilja Björsin Design District Helsinki

Helsingin ruokakulttuurin pioneeri Ilja Björs on kansainvälistä mainetta niittäneellä yritystoiminnallaan osoittanut, että suomalaisella muotoilulla on juuret muillakin muotoilun aloilla kuin esinemuotoilussa. Iljan Juuri- ja Latva-ravintolat sekä hiljattain Designmuseossa avattu Juuri Café & Bar uudistavat paikallista ruokakulttuuria ja kiteyttävät suomalaisuuden osaksi ruoan konseptisuunnittelua.

Vietä päivä seuraten Iljan reittiä Design District Helsingissä tai poimi reitin varrelta kiinnostavat täsmävierailukohteet.

Minulle tämä Juuren ympäristö on yhtä Design Districtiä kaikki. Olen oppinut tuntemaan Kaartinkaupungin uutena kotinani ja Design District Helsingin sen perustamisesta lähtien. Ravintolani ovat eläneet ja kasvaneet Design Districtin mukana, ja luovien alojen yhteistyö on tuonut alueelle lisää ihmisiä ja yrityksiä. Emme ole toistemme kilpailijoita. Kokonaisuus on niin paljon isompi kuin yksittäinen toimija. Kasvu tapahtuu samanaikaisesti monella tasolla, ei ainoastaan omasta osaamisesta ja tekemisestä. Sen takia haluamme yrityksenä olla mukana tärkeissä verkostoissa ja yhdessä tekemässä juttuja. Yhteistyö on loppujen lopuksi se, mikä tulevaisuutta rakentaa, ei meidän yksittäinen tekeminen.

1.Armas Design

Armas Design on yritykselleni läheinen yhteistyökumppani. Olemme molemmat toistemme kanta-asiakkaita. Ravintoloideni filosofia on maku, intohimo, alkuperä, ja tätä toteutamme läpi kaiken tekemisen. Siksi Juureen ja Latvaan on hankittu tuolit Armas Designista. Teemme hankintamme aina mieluummin naapurista kuin jostain muualta, ja Armas Designin valikoimista löytyy meidän ravintoloiden näköistä, skandinaavista muotoilua.

2. Feri’s Sausages

Suomalais-unkarilaisen pariskunnan Feri’s Sausages –konseptissa yhdistyvät artisaanimakkarat ja taidegalleria. Yhdistelmä saattaa kuulostaa oudolta, mutta kädentaitojen ja muotoiilun linkittyminen ruoanlaittoon ovat minulle itsestään selviä tekemisen lähtökohtia. En tykkää puolivillaisista jutuista. Ammattitaito ruoanlaitossa on minulle taidemuoto muiden joukossa, ja tässä konseptissa taide näkyy sekä perinteisemmässä muodossa että maukkaissa raakamakkaroissa. Suosittelen heidän erinomaisia tuotteitaan, jotka kesäaikaan ovat ihan ykkösiä grilliin, mutta sopivat lisukkeen kera ateriaan kuin ateriaan – vaikka sitten unkarilaisittain pataan lisättyinä.

3. Atelier Matti Pikkujämsä

Tutustuin Mattiin Japanin-reissulla joulukuussa 2014. Olimme molemmat mukana joulukatutapahtumassa, jossa esiteltiin suomalaista muotoiluosaamista. Muistin hänen nimensä Hesarin kuvittajana, mutta tällä reissulla tutustuin häneen ihmisenä. Matin toimeksiantona oli kuvittaa tapahtuman tilanteita, ja hän toteutti tämän maalaamalla muotokuvia. Pian jengi jonotti muotokuviin, ja nykyään Matti maalaa muotokuvia myös omalla työhuoneellaan Viiskulmassa. Hän on maalannut myös perhepotretin omasta perheestäni. Jos haluaa originellin, itsensä näköisen kuvan itsestään tai jostain itselle tärkeästä asiasta, niin Matti on siihen oikea valinta. Arvostan myös hänen uskollisuuttaan omalle tyylilleen ja tekemisen vapaudelle. Mukava mies.

4. Designmuseo

Kun meille tarjoutui mahdollisuus Designmuseon kahvilaan ja tähän sijaintiin myös tapahtumatilana, koimme velvollisuudeksemme olla tässä mukana. Haluamme Juuri Café & Barin olevan se kahvila, joka jää Designmuseon vierailijan mieleen ja josta hän toteaa tämän olevan juuri se kahvila, joka tässä sijainnissa kuuluukin olla. Koemme olevamme oikeassa ympäristössämme ja olemme tästä yhteistyöstä ylpeitä.

Juuri Café & Bar on ensimmäinen kahvilamme. Olemme omalla osaamisellamme ja tuotteillamme vahvasti mukana konseptin toteutuksessa, mikä näkyy sekä kahvilan visuaalisuudessa että kahvilan tuotevalikoimassa. Tarjoamme mm. Kotimaista pienpanimo-olutta, oman maahantuonnin viinejä, oman leipomomme leipää ja konditoriatuotteita. Käsityötaito on läsnä täälläkin. Paitsi museovieraiden keitaana, kahvila palvelee myös kaupunkilaisten kohtaamispaikkana.

Designmuseo on tärkeä instituutio koko Helsingin muotoiluverkostolle ja aivan erityisesti Juurelle ja Latvalle. Monet matkailijat ovat löytäneet ravintoloihimme Designmuseossa vierailtuaan. Emme todennäköisesti olisi nykyisessä asemassamme ilman tätä vetoapua.

5. Spis

Ravintola Spis on pieni, pittoreski oman tiensä kulkija. Se on ollut vahvasti mukana tekemässä uutta Kaartinkaupunkia ruokakulttuurivetoisesti. Konsepti toimii, pöytävaraus tarvitaan. Tämä on kiva ja intiimi paikka, jota suosittelen myös treffipaikaksi. Ruoka on skandinaavista, heidän näköistään ja kasvispainotteista. Ravintola kulkee omaa kaistaansa ja osaa asiansa.

6. Antiikkiliike J. Lammi

Antiikkiliike J. Lammi on Juuren pitkäaikainen, läheinen naapuri. Se on jopa vaihtanut liiketilansa rappukäytävän toiselle puolelle antaakseen lisää tilaa ravintola Juuren käyttöön kuusi vuotta sitten.

Jyrki Lammi on mies, joka on esineidensä näköinen. En ymmärrä paljonkaan myymälän uskonnollissävytteisestä antiikista, muinaisesineistä ja kiehtovista outouksista, mutta jo vierailu putiikissa on elämys itsessään ja jää varmasti mieleen. Käy siis sinäkin moikkaamassa Jyrkiä.

7. Design Laakso-Sundman

8. Harri Syrjänen

Nämä korusepänliikkeet ovat olleet Juuren naapureita sen alusta alkaen. Pitkäjänteisellä työllään ne ovat olleet myös tärkeässä roolissa alueen kehittäjinä. Molemmat edustavat yksilöllistä käsityötä, mikä on minulle tärkeää. Kummassakin myymälä yhdistyy käsityöläispajaan, eli kaikki taika tapahtuu samassa paikassa, asiakkaan silmien alla.

Olen vuosien varrella hankkinut sekä Harri Syrjäseltä että Design Laakso-Sundmanista lukuisat lahjat jouluksi, synttärisankareille ja muihin merkkipäiviin. Mariia Sundmanin ajattomat korut näyttävät hyvältä kaikenikäisellä. Harri Syrjäseltä taas löytyy korujen lisäksi moneen lahjatarpeeseen sopivia nahkaisia käyttöesineitä.

9. Annantalo

Annantalo on mielenkiintoinen, näyttävä talo keskellä Helsinkiä. Se on kaupunkilaisten lasten ja perheiden oma paikka, jota kannattaa seurata. Olen ollut omien poikieni kanssa monesti mukana Annantalossa järjestetyissä lastentapahtumissa, kuten Simo Koivusen vetämissä työpajoissa. Simo on sarjakuvataiteilija ja Annantalon taideopettaja, mutta minulle tutumpi naapurina.

 

 

Ilja Björs on helsinkiläinen ravintoloitsija. Hänet valittiin Design District Helsingin lähettilääksi 2017 paikallisen ruokakulttuurin pioneerina. Ilja Björs on ollut myös vaikuttamassa Design District Helsingin perustamiseen vuonna 2005, ja Ravintola Juuri on ollut yksi yhdistyksen perustajajäsenistä.

 

Haastattelun pohjalta laatinut Minna Särelä.

Kartan toteutus: Hanne Huotari.

  • Design District Illustration

  • Design District Illustration

  • Design District Illustration
    member

    Designmuseo

    Designmuseo juhlii 150-vuotisjuhlavuottaan! Designmuseossa on juuri nyt esillä kokoelmanäyttely Utopia nyt – kertomus suomalaisesta muotoilusta, galleriassa Jenny Nordberg: Suunnittelijan vapaudesta …

  • Design District Illustration
    member

    Antiikkiliike J. Lammi

    Aitoa, harvinaista ja mielenkiintoista antiikkia Antiikkiliike J.Lammi on perustettu vuonna 1998. Liike sijaitsee Korkeavuorenkatu 27, aivan Helsingin keskustan tuntumassa, lähellä …

  • Design District Illustration

  • Design District Illustration

  • Design District Illustration

  • Design District Illustration

  • Design District Illustration

  • Design District Illustration
    member

    Atelier Matti Pikkujämsä

    Kuvittaja-kuvataiteilija Matti Pikkujämsän galleria-putiikki. Muotokuvia, kuvitusoriginaaleja, taidetta, kirjoja, tekstiilejä. Kuva: @Mona_Bling

  • Design District Illustration