Helsinkiläinen miestenvaateyritys FRENN sai parhaat pisteet Eettisen kaupan puolesta ry:n vuosittaisessa vastuullisuusvertailussa

Eetti selvitti toista kertaa suomalaisten vaateyritysten vastuullisuustyötä ja siitä viestimistä. Tänä vuonna selvityksen parhaimmat pisteet 29/34 sai Jarkko Kallion ja Antti Laitisen vuonna 2013 lanseeraama miestenvaatemerkki FRENN. Ränkkää brändi 2020 -raportissa arvioitiin 35 suomalaisen vaatemerkin ilmasto-, ympäristö- ja ihmisoikeustyötä ja läpinäkyvyyttä. Ilmastotyöstä FRENN sain täydet pisteet.

 

FRENNin liiketoiminnan kulmakiviä ovat olleet alusta alkaen vastuullisuus ja läpinäkyvyys. Pitkään tekstiili- ja vaateteollisuudessa toimineet Antti ja Jarkko halusivat lähteä rakentamaan FRENNin kanssa parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Jokaisen tuotteen valmistusmaa on kerrottu avoimesti lanseerauksesta lähtien, nykyään myös tehdas.

Suunnittelun ja tuotekehityksen lähtökohtia ovat laadukkaat ja ekosertifioidut Euroopassa valmistetut materiaalit sekä eettinen lähituotanto matalan riskin maissa Baltian alueella. Suunnittelija Antti Laitinen hallitsee vaatteen rakenteen ja materiaalin yhdistämisen tuotteeksi, jota on mukava käyttää päivän eri tilanteissa. Kestävyys, pitkäikäisyys ja monikäyttöisyys ovat tärkeä osa FRENNin vahvaa elinaariajattelua. FRENNin vaatteet on suunniteltu niin, että niitä on helppo muokata käyttäjälle sopivaksi, korjata ja kierrättää. Hyvästä ystävästä haluaa pitää huolta pitkään.

”Menestys Eetin vastuullisuusselvityksessä tuntuu todella upealta. Kun Eetin ensimmäinen selvitys julkaistiin viime vuoden huhtikuussa, mediassa oli otsikoita suomalaisten vaatemerkkien heikosta vastuullisuustyöstä. Näin osittain siksi, että yritykset eivät olleet panostaneet vastuullisuusviestintään, vaikka itse toiminta olisi ollutkin hyvällä tasolla. Päätin, että asialle pitää tehdä jotain. Osallistuin keskusteluun ja pääsimme mukaan tämän vuoden selvitykseen. Kuluttajien kiinnostus vastuullista liiketoimintaa kohtaan on selvästi kasvussa, joten siihen tulee panostaa ilman turhaa viherpesua. Teimme kovasti töitä sekä vastuullisuustekojen että -viestinnän suhteen. Pitkäjänteinen ja johdonmukainen työ tuotti hedelmää”, iloitsee FRENNin toimitusjohtaja ja toinen perustaja Jarkko Kallio.

 

Vastuullisuustyö jatkuu kiertotalouden uusia mahdollisuuksia hyödyntäen

FRENN kulkee jatkossakin vastuullisen liiketoiminnan eturintamassa etsimällä ja testaamalla uusia ekologisempia kierrätysmateriaaleja ja innovatiivisia toimintamalleja. Syksyn 2020 mallistossa on mukana esimerkiksi kierrätysvillasta valmistettuja päällystakkeja ja uusien tuotteiden napit on tehty kierrätyspaperista. Keväällä 2021 lanseerataan täysin kierrätysmateriaaleista valmistettu takkikonsepti ja kaikki mallistossa käytetty puuvilla on laadukasta GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa. Kaikki nettikauppalähetykset hoidetaan roskattomasti suomalaisilla RePack-uusiokäyttöpakkauksilla.

 

Lue lisää FRENNin vastuullisuusohjelmasta www.frennhelsinki.com/pages/sustainability
Ränkkää brändi 2020 –raportti Eetin nettivuilla 22.9. www.eetti.fi
  • Design District Illustration
    member

    FRENN

    FRENN on palkittu helsinkiläinen miestenvaatemerkki, jossa yhdistyvät rehellinen suomalainen suunnittelu, rento tyylikkyys ja kestävä kehitys. Antti Laitisen ja Jarkko Kallion …