LOUNASPALAVERI – keskustelua väestönmuutoksen vaikutuksista helsinkiläisten elämään


Puraise tiedettä, stadia ja safkaa Lounaspalaverissa Helsinki-päivänä perjantaina 12.6.2015 klo 11-13 Helsingin Punavuoressa Allegra Lab Helsinki ry:n tiloissa (Punavuorenkatu 1).

Allegra Lab Helsinki ry sekä Koneen Säätiön rahoittaman Väestönmuutos-hankeklusterin tutkimuksia jalkauttava pilottihanke (http://vaestonmuutos.fi/) kerää väestönmuutoksen teemoihin erikoistuneet tutkijat, Helsingin ja Suomen päättäjät sekä kiinnostuneet kansalaiset yhteisen lounaan äärelle keskustelemaan väestönmuutoksen vaikutuksista helsinkiläisten elämään.

Tilaisuudessa kerrotaan Koneen Säätiön rahoittamista väestönmuutos-tutkimuksista ja vaihdetaan ajatuksia laajaan väestönmuutos-teemaan liittyvistä moninaisista kysymyksistä. Tilaisuuden keskeisenä tarkoituksena on tuoda yhteen tutkijoita ja tutkittua tietoa työssään tarvitsevia viranomaisia ja päättäjiä, ja siten osaltaan kuroa umpeen tutkimusmaailman ja tiedon loppukäyttäjien välillä Suomessa vallitsevaa kommunikaatiokuilua. Tutkittu tieto tukee viranomaisten sekä päättäjien työtä ja tutkijoiden on puolestaan erittäin hyödyllistä kuulla millaista tutkimustietoa viranomaiset ja päättäjät tarvitsevat.

Väestönmuutos-tutkimusten jalkautushankkeen tilaisuudessa keskustelevat hankkeiden vastuulliset johtajat Marja Alastalo ja Jari Holopainen, sekä tutkija Anneli Miettinen. Lisäksi paikalla on sekä valtiotason että Helsingin kaupungin viranomaisia; mm. Helsingin kaupungin Tietokeskuksen järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori, Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sirpa Rautio ja Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön päällikkö Sari Karisto.

Tapahtuma lounaineen on ilmainen ja avoin. Tule mukaan kuuntelemaan ja kommentoimaan!

Sijainti

Punavuorenkatu 1
Helsinki
Suomi
Design District Illustration
event