Myyntinäyttely Taito Shop Helskyssä


Käytännönläheinen kauneus kantaa: Jokipiin Pellava 95 vuotta

Käytännönläheinen, kaunis ja ympäristöä säästävä. Yhtä aikaa samassa tuotteessa? Kyllä. Sellainen on suomalaisen työn lopputulos Jokipiin Pellavassa, joka juhlii 95 vuoden taivalta.

Kaikki sai alkunsa jo vuonna 1920, kun Asser Laurila aloitti sahayrittäjänä Etelä-Pohjanmaalla. Puukuiduista siirryttiin 1930-luvulla villan ja pellavan kehräämiseen. Sota-aikana Jokipiin kehräämö oli turvaamassa omalta osaltaan villa- ja pellavalankojen saatavuutta Suomessa. Pellavalankojen valmistukselle oli hyvä jatko kankaiden kutominen, jota varten ensimmäiset koneet hankittiin 1950-luvulla. Maailma ympärillä muuttui edelleen, ja nyt kankaiden sijaan haluttiin ostaa valmiiksi ommeltuja kodintekstiilejä. 1960-luvulla ompelukoneet alkoivat kuulua kalustoon. Seuraavilla vuosikymmenillä tuotteita ja markkinointia niin Suomessa kuin ulkomaillakin kehitettiin.

Jokipiin Pellavan pellavakutomo valmistaa edelleen kaikki tuotteensa Suomessa. Niitä suunnittelevat tunnetut suomalaiset designerit kuten Jukka Rintala, Elina Helenius, Tuula Wilén, Ristomatti Ratia ja Raija Jokinen. Raaka-aineina käytetään luonnonkuituja; ekologisesti sertifioituja pellavaa ja puuvillaa.

Yrityksen vahvuudet ovat kantaneet sitä alusta saakka: osaavat työntekijät, perheyrittäjyys, intohimo tekemiseen ja usko tulevaan. Käytännönläheistä kauneutta syntyy yrityksen toimipaikassa idyllisessä jokirannassa, Jalasjärven Jokipiin kylän maalaismaisemassa.

Tervetuloa tutustumaan ikkunamyyntinäyttelyyn Taito Shop Helskysssä, Eteläesplanadi 4, Helsinki!

Design District Illustration
event

CraftCorner

ma–pe 10:00–18:00
la 10:00–17:00
su Suljettu