Emmi Nummela: TEOKSIA 2.–31.8.2021


Emmi Nummela: TEOKSIA

2.–31.8.2021

 

Makkaragalleria
Pursimiehenkatu 2,
00150 Helsinki
Avoinna ma-pe 10–18

 

Emmi Nummela on öljyvärimaalaamiseen sekä sivellintussipiirtämiseen erikoistunut itseoppinut taiteilija. Hän työskentelee kotonaan Helsingissä, jossa asuu avopuolisonsa ja lemmikkikaninsa kanssa. Nummelan teoksia on yksityiskokoelmissa Suomessa sekä Tanskassa.

Näyttelyn kattaus koostuu puolentoista vuoden aikana valmistuneista töistä, kun Nummela päätti vihdoin keskittyä intensiivisesti öljyvärimaalaamisensa tyylin kehittämiseen. Aiempina vuosina fokus oli ollut sivellintussipiirroksissa, joita hän piirsi aina elävistä kohteista missä milloinkin. Kun elävät kohteet jäivät pandemian myötä tavoittamatta, oli oiva tilaisuus syventyä maalaamiseen ja ajanjakson aikana teoksia kertyikin yli neljäkymmentä kappaletta.

Osa teoksista löysikin jo uuden kotinsa eli näyttelyssä on kattaus vielä taiteilijan itsensä hallussa olevia maalauksia. Aiheina on mm. edellämainitun ajanjakson aikana koettuja näkymiä, kulinaarisia iloja sekä kaipuuta huolettomampaan aikaan. Näyttely on taiteilijan ensimmäinen julkinen näyttely.

Kiinnostuitko jostain teoksesta?

Ota yhteyttä:

emminum@gmail.com / www.emerentus.fi

***

Pursimiehenkatu 2, 00150 Helsinki | ma – pe 10 – 18 | Instagram & Facebook: makkaragalleria

Yhteystiedot:

Niina Ala-Fossi
makkaragalleria@gmail.com

Sijainti

Pursimiehenkatu 2
Helsinki
Suomi
Design District Illustration
event